lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ekaluokkalaisen kirja - lukemista kaikille pian koulunsa aloittaville


Ekaluokkalaisen kirja. Lähde mukaan seikkailuun! 
190 s. Readme.fi 2017. 
Suomennos Sirpa Vuento. 


En tiedä teistä, mutta meillä molempia poikia on jännittänyt koulun aloittaminen. Joskus vähän, joskus enemmänkin, riippuen mikä fiilis on sillä hetkellä ollut. Perhosia mahanpohjassa voi kuitenkin helpottaa huolellisella ennakkovalmistautumisella. Sillä siitähän se jännitys kumpuaa, tuntemattoman pelosta. 

Koulun ei tarvitse eikä sen pitäisi olla tuntematon maaperä, kun vajaan kahden viikon kuluttua sinne ensimmäisen kerran astellaan uusi reppu selässä käsi vanhemman kädessä tiukasti kiinni. Nyt on hyvää aikaa vielä puhua koulun aloittamisesta, siitä mitä kaikkea koulussa tapahtuu ja mikä mahdollisesti lasta mietityttää. Muistanko käydä vessassa, osaanko ruokalasta takaisin luokkaan ja miten välitunnilla ollaan? Näissä kaikissa auttaa Ekaluokkalaisen kirja

Helena Bross on ruotsalainen opettaja, joka yhdessä kuvittaja Emma Göthnerin kanssa on tämän kirjan kirjoittanut. Kirjassa käydään läpi ensimmäistä kouluvuotta aina siitä jännittävästä ekasta koulupäivästä kevätjuhlaan saakka. Päähenkilöistä löytyy niin tyttöjä kuin poikia ja monia jännittäviä asioita ja tunteita sanoitetaan. Miksi lukemaan oppiminen tuntuu vaikealta? Mitä jos jumppavaatteet unohtuvat kotiin? Muistanko käydä vessassa? 



Koulumaailma on aivan erilainen päiväkotiin verrattuna ja jokaista tulevaa koululaista varmasti mietityttää asia kuin toinenkin. Enää ei ole jatkuvasti aikuista läsnä ohjaamassa tilanteesta ja tunteesta toiseen, lapselta odotetaan uudenlaista kykyä itsenäiseen toimintaan. Se vaatii opettelua ja siinä opettelussa myös kodilla on iso merkitys. Näppärästi asian läpikäyminen onnistuu esimerkiksi tämän kirjan avulla. Kohtalaisen lyhyet luvut voi lukea lapsi kainalossa yhden kerrallaan ääneen ja sen jälkeen jutella siitä mitä ajatuksia luetusta lapsella heräsi. Pidän siitä, että kyseessä on selkeästi juonellinen romaani, ei oppikirja tai kasvatusopus. 

Tärkein tuleekin kirjan lukemisen myötä hyvin selville. Pelätä ei tarvitse, koulussa on kivaa ja viimeistään kevääseen mennessä olet jo vanha konkari mitä koulussa toimimiseen tulee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti