Minä rakastan dekkareita. Ensin katselin lapsena vierestä äidin lukiessa jännäreitä tai kurkin sormien välistä mitä Matlockin jaksossa tapahtuu. Vähän vanhempana tartuin itse kirjaan ja luin Christieni lävitse. Jännityssarjat ovat tälläkin hetkellä lähes ainoita, joita televisiosta tai Netflixistä katson. Tämän "harrastuksen" jaan yhä äitini kanssa, vaihtelemme sujuvasti lukuvinkkejä ja kirjoja kauhistellen kuinka kammottava olikaan tietyn kirjailijan viimeisin teos ja kuinka toinen ei nyt ihan ehkä lunastanut odotuksia. Koska luen itse suomennettujen teosten lisäksi ruotsiksi ja englanniksi, olen jatkuvasti askeleen edellä äitiäni. Välillä on vaikea pysyä hiljaa tulevista juonenkäänteistä hahmojen elämässä!
Maailma pullistelee jännityskertomuksia ja dekkarikirjailijoita. Jokaiselle löytyy jotakin, piti sitten perinteisestä suljetun paikan mysteeristä tai modernimmasta pohjoismaalaisesta otteesta. Kovaksikeitetyt ovat oma alalajinsa ja naiskirjailijat hyvin edustettuina genressä. Jos on innostunut lukemaan dekkareita, löytyy jokaiselle ihan varmasti sopivaa luettavaa lajin variaatioiden joukosta. Tässä seuraavassa omia ykkössuosikkejani matkan varrelta.
Klassiset englantilaiset
Tästä se kaikki alkoi. Dekkarikirjallisuuden ikonin, Dame Agatha Christien teokset ovat genren kulmakivi ja myös niitä, joita minä itse ensimmäisenä luin. Kirjat ovat perienglantilaisiksi luonnehdittuja, usein suljetun tilan mysteereitä täynnä herrasmiehiä ja yläluokkaisia henkilöhahmoja. Verisillä yksityiskohdilla ei mässäillä, kaikki on hienovaraista ja ah niin kovin siistiä.
Kaikki tuntevat varmasti Christien luomat etsivät, belgialaisen Hercule Poirotin pienine harmaine aivosoluineen sekä St. Mary Meaden kylän ikäneitovahvistuksen Neiti Marplen. Näiden kahden lisäksi etsiväpariskunta Tommy ja Tuppencen tutkimuksia löytyy teossarjasta useampia. On myös muutamia kirjoja, joissa ei seikkaile tuttuja etsiväsuosikkeja lainkaan.
Huomasin Christien teoksia kuvatessani, että kirjahyllyssämme on vielä aukkoja ennen kuin teossarja on kokonainen, antikvariaatteja koluamaan siis. Näihin kirjoihin palaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Olen nimittäin huomannut unohtavani sujuvasti kuka murhan missäkin kirjassa oikein tekikään.
Paronitar Phyllis Dorothy James kirjoitti vielä yli 80 vuoden iässä. Hänen Adam Dalgliesh -dekkarinsa ovat nekin englantilaisen rikoskirjallisuuden kärkikastia ja otteeltaan yllättävän moderneja. Teoksissa pohditaan tapauksen ohella myös yhteiskunnallisia epäkohtia ja englantilaista yhteiskuntaa yleisemminkin. Modernius ja yhteiskunnallinen ote on sarjan edetessä lisääntynyt, olihan P.D. Jamesin ensimmäinen teos Cover her face vielä hyvin perinteinen Christie-tyylinen jännityskertomus. Uusimmissa tapaus itsessään ei välttämättä ole pääasia, vaan jostakin suuremmasta ongelmasta kertova sivujuonne.
Jamesin etsiväsankari, New Scotland Yardin Adam Dalgliesh, on vanhan kunnon poliisietsivän perikuva. Hän on menettänyt vaimonsa ja lapsensa synnytyksessä ja tämä henkilökohtainen tragedia varjostaa henkilön yksityiselämää. Uusimmissa teoksissa herrasmies on vihdoin löytänyt uuden onnen. Paronitar James menehtyi vuonna 2014, joten sarja on valitettavasti tässä.
Ruth Rendell jatkaa edellä esiteltyjen linjaa ja yhdistää teoksissaan englantilaisen yhteiskunnan epäkohtia murhatapauksiin. Ne nidotaan monesti yleisempään ongelmaan tai ovat seurausta yhteiskunnan vinoutuneiden rakenteiden vaikutuksesta yksittäisen ihmisen elämään. Ruth Rendell menehtyi vuonna 2015.
Rendellin romaanien päähenkilö, ylikomisario Wexford, on sarjan edetessä kasvanut lapsiperheen isästä isoisäksi ja hänen perhe-elämänsä ja yksityiselämänsä on kirjoissa aina kulkenut tapausten rinnalla. Wexford on humaani, suurisydäminen ja lukenut poliisimies, joka yhdessä konservatiivisemman ja kapeakatseisemman työparinsa Mike Burdenin kanssa selvittää rikoksia pienessä Kingsmarkhamin kaupungissa. Uusimmassa kirjassa Wexford on jo eläkkeellä Burdenin jatkaessa työtä ja romaanissa palataankin vanhempaan tarinaan. Ruth Rendell on kirjoittanut myös lukuisia muita romaaneja, joissa etsiväkaksikko ei esiinny. Niitä voisi kuvailla parhaiten psykologisiksi jännityskertomuksiksi.
Vielä yksi englantilainen, nimittäin Colin Dexter ja hänen ylikomisarionsa Morse. Tämä Oxfordiin sijoittuva teossarja on hieno kokonaisuus ja esittelee meille hyvin erikoislaatuisen etsivän kera lempeämmän apulaisensa Lewisin. Ollaan jälleen englantilaisen yhteiskunnan ristipaineissa, yliopistokaupungin moninaisten keinottelujen ja ihmismielen koukeroiden ytimessä. Viimeinen teos jää myös Morsen viimeiseksi jutuksi ja päättyy tavattoman kauniisti.
Kovaksikeitetyt yhdysvaltalaiset
Sitten siirrytään Yhdysvaltoihin sekä niin kutsuttuun kovaksikeitettyyn dekkariin, jonka yhtenä kehittäjänä Raymond Chandleria pidetään. Nämä eivät ole minun ykkössuosikkejani, mutta mies pitää yksityisetsivä Philip Marlowen tapauksista.
Sue Grafton puolestaan jatkaa aakkosdekkareineen monella tapaa Chandlerin jalanjäljillä. Yksityisetsivä Kinsey Millhone elää itsenäisen ja itsellisen naisen elämää eikä pelkää käyttää kyseenalaisiakaan keinoja selvittääkseen tapauksia, joista jokainen on nimetty aakkosjärjestyksessä kirjaimin. Aakkosdekkareita ehti ilmestyä aina X-kirjaimeen saakka, kun kirjailija menehtyi viime vuoden viimeisinä päivinä. Vain Z jäi uupumaan.
Huippuluokan pohjoismaiset
Viimeisten reilun parinkymmenen vuoden aikana pohjoismainen dekkarikirjallisuus on tehnyt uskomattoman upean nousun maailman jännityskirjallisuuden kärkikastiin. Norjalainen Jo Nesbø on tämän hetken myydyimpiä ja luetuimpia tekijöitä ympäri maailmaa kirjoillaan, joissa pureudutaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion moninaisiin ongelmiin sekä pinnan alla että yläpuolella. Teokset sijoittuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta Osloon ja yhdistelevät sujuvasti korruptiota ja huumekauppaa vanhoihin synteihin ja ihmisten kaunoihin toisiaan kohtaan. Kaiken ytimessä häärää antisankareista vilpittömin, Harry Hole.
Niin, Harry. Tuo Oslon poliisilaitoksen ykkösnyrkki, jota ilman muut tutkijat eivät kerta kaikkiaan tunnu tulevan toimeen. Harryä on käyty hakemassa niin aasialaisista oopiumiluolista kuin hämärän rajamailta muutenkin, mutta herra se vain porskuttaa. Ja siitä me lukijat iloitsemme! Nesbøn viimeisin teos on kuulemma ja mahdollisesti sarjan päätösosa, pitihän sen päättyä ensimmäisen kerran jo aikaisemmin. Loppu antaa mahdollisuudet molempiin vaihtoehtoihin, jatkaa tai jäädä. Saa nähdä!
Ennen Camilla Läckbergiä olisin sanonut Anna Janssonin olevan nykyisen ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimiä. Nyt valitettavasti tuntuu siltä, että etsivä Maria Wernin tapauksista kertovat kirjat ovat tulleet tiensä päähän, niin väsyneitä ne viime aikoina ovat olleet. Romaanien tapahtumapaikat ovat viehättäviä ja Visby tarjoaa uusimmille viehättävän miljöön. Myös päähenkilön yksityiselämä on hyvin vahvasti läsnä, seikka joka yhdistää moderneja pohjoismaisia dekkareita ja erottaa ne esimerkiksi englantilaisista perinteisemmän lajin edustajista. Ensimmäisissä henkilöhahmojen elämä on huomattavasti merkittävämmässä osassa kuin jälkimmäisissä, joissa se kulkee sivujuonteena tapauksen tutkimuksen alla ilman, että välttämättä kietoutuu niihin lainkaan.
Kirjailijapari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril tuottaa mielettömän jännittäviä teoksia pseudonyymillä Lars Kepler. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kuusi osaa ja myös tämä viimeinen tarjosi sellaisen koukun loppuun, etten malta odottaa seuraavan ilmestymistä syksyllä. Tuo kirja on nimeltään Lazarus. Keplerin dekkareiden päähenkilönä seikkailee suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna, jossa on hieman yksinäisen suden piirteitä. Hän pitää siis yllä yksin tapauksia ratkaisevan etsivähahmon perinteitä mainiosti.
Stieg Larssonin elämä katkesi liian varhain sydänkohtaukseen, mutta Millennium-trilogiasta tuli ilmiö. Näitä luin valvoessani kolme yötä Lastenklinikan eristyshuoneessa, kun pahan rotavirustartunnan vuoksi kuivumaan päässyt esikoinen nukkui sylissäni. Epämukava tuoli, lapsi sylissä ja kirja toisessa kädessä, siinä ne yöt kuluivat. Erinomainen trilogia, kannattaa lukea. Larsson itse suunnitteli teossarjalle pitkää jatkoa, mutta onneksi saimme edes kolme kirjaa. Manttelinperijäksi kruunatun David Lagercranzin aikaansaannokset eivät nekään ole huonoimmasta päästä, onneksi.
Ruotsalaisista, tällä hetkellä kirjoittavista kirkas ykkönen on Camilla Läckberg. Hänen teoksensa sijoittuvat Fjällbackan pikkukaupunkiin ja niissä rikoksia ratkoo kirjailija-poliisipariskunta Erika Falck ja Patrik Hedström. Pariskunnan perhe-elämä on kiinteä osa kirjoja ja teokset erittäin koukuttavia. Jos päätätte antaa näille kirjoille mahdollisuuden, pieni varoituksen sana on paikallaan. Ensimmäinen ja toinen sarjan teoksista eivät ole niin kovin kummallisia, mutta kolmas räjäyttää jo potin ja siitä eteenpäin kirjat ovat kertakaikkisen hienoja. Kannattaa siis sinnitellä, vaikka et heti innostuisikaan.
Henning Mankell. Ruotsalaisen rikoskirjallisuuden ehdottomasti kirkkain tähti, Sjövall&Wahlöön manttelinperijä ja genrelle suuren palveluksen tehnyt kirjailija. Kurt Wallander, erakkouteen taipuvainen, elämänsä kanssa kipuileva poliisi. Ystad, kaupunki jossa on jo pitkään järjestetty Wallander-kierroksia faneille. Sarja on jo saanut päätöksensä ja viimeisen romaanin loppu yksi hienoimmista koskaan lukemistani lopetuksista. Tästä ei ole muuta sanottavaa, kuin että lukekaa ihmeessä nämä kantaaottavat, erittäin hyvin kirjoitetut dekkarit. En löytänyt hyllystäni kuin yhden ainoa kirjan, olen ilmeisesti lainannut lukemani aina äidiltä tai kirjastosta.
Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat miehet monen menestyssarjan käsikirjoitukssen takana. Ei siis ole ihme, että heidän yhteinen dekkarisarjansa psykologi ja profiloija Sebastian Bergmanista on ollut hitti. Bergman on tyypillinen antisankari, perheensä tsunamissa menettänyt ja siitä traumatisoitunut peluri, jonka kykyjä keskusrikospoliisin tutkintaryhmä kuitenkin tarvitsee. Uusin osa En högre rättvisa ilmestyy syksyllä suomennettuna nimellä Korkeampi oikeus.
Jussi Adler-Olsenin Osasto Q on myös tämän hetken ykköskirjallisuutta jännityksen ystäville. Urallaan sivuraiteelle ajatutunut poliisi Carl Mørck on sijoitettu poliisitalon kellariin, jossa tämän pitäisi ryhmänsä kanssa tutkia ratkaisematta jääneitä tapauksia. Yhdessä erikoisen sihteerin Rosen sekä syntyperästään vaitonaisen Assadin kanssa ryhmä päätyy selvittämään rikoksia, joihin kukaan muu ei ole pystynyt. Uusimman kirjan pitäisi ilmestyä vielä tänä vuonna. Adler-Olsenin kirjoissa on muuten vähän sama kuin Läckbergin teoksissa, sillä myös nämä paranevat kirja kirjalta.
Jokerikortti
Pitkään katselin Alan Bradleyn dekkareita vähän sivusilmällä. Ajattelin ettei 12-vuotias tyttö päähenkilönä ole elementti, joka kiinnostaisi tarpeeksi. Sitten päätin eräiltä Hulluilta Päiviltä ostaa sarjan aloittavan osan ja jäin samantien koukkuun. Flavia de Luce elää etäisen isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa vanhassa kartanossa Englannin maaseudulla, keittelee omassa laboratoriossaan erilaisia myrkkyjä ja kemiallisia keitoksia sisartensa päänmenoksi ja onnistuu sotkeutumaan kaikkeen epäilyttävään, jota paikkakunnalla tapahtuu. Näissä kirjoissa itse kuolemantapaus on usein taka-alalla ja esille nousee Flavian kasvu äidin menetyksen varjossa. Hienoja, usein humaaneja ja monesti hyvin hauskojakin kirjoja.
Bubbling under: mistä kaikki oikein alkoi? No näistä tietenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti